House of Games

House of Games on virkistävä läimäys naamalle. Leffahistoria on täynnä elokuvia, joissa poljetaan unissa kävellen samoja vanhoja juonikuvioita ja käytettyjä ideoita. House of Games – Pelin Henki on elokuva huijareista, jotka onnistuvat katsojien ja huijattavien lumoamisessa.

Elokuvaa tähdittää Lindsay Crouse, joka on pakonomaiseen uhkapeliriippuvuuteen erikoistunut psykiatri, kenties keinona vaimentaa omaa kompulsiivista käytöstään. Yksi hänen asiakkaistaan on uhkapelaaja, joka pelkää että tämä murhataan, koska on velkaa väärille ihmisille.

Pelin henki – uhkapelien alamaailma

Crouse kävelee läpi yksinäisten öisten katujen ja etsii baaria, josta ajattelee löytävänsä asiakastaan pelottelevan velkojan. Hän haluaa puhua velkojalle järkeä, ettei väkivallan käyttäminen ole tarpeen.

Kiristävä velkoja on Joe Mantegna, joka on yllättynyt naisen käytöksestä ja tarjoaa tälle sopimusta: Jos psykiatri suostuu auttamaan tätä putsaamaan rikkaan teksasilaisen pelaajan taskut pokeripelissä, hän repii vekselin. Crouse suostuu auttamaan. Psykiatria kiehtoo pelaamisen maailma, jossa uhkapelaajat ovat kutistaneet elämänsä ainoastaan vedonlyöntisuhteiden ympärille.

Crouse palaa seuraavana päivänä ja kertoo Mantegnalle, että haluaa oppia lisää uhkapelureista ja huijareista, sekä itsestään Mantegnasta. Elokuvan aikana Crouse, totta vie, oppii yhtä sun toista.

House of Gamesin on kirjoittanut ja ohjannut loistelias David mamet, joka on käsikirjoittanut mm. elokuvat Lahjomattomat, Myyntitykit, Ronin ja Hannibal. Ohjaustöistä tunnetuimpia ovat Gene Hackmanin tähdittämä Heist (2001), Espanjalainen vanki, Oleanna, RedBelt ja Spartan. Hän on erittäin tutustumisen arvoinen ohjaaja ja nerokas kirjoittaja!

Pienen budjetin suuri elokuva

Mamet näytti Peli Henki-elokuvallaan, että hänessä on todella ainesta. Elokuva pitää otteessaan alusta loppuun. Juonenkuljetus on virheetöntä ja pirullista, emme paljasta sen herkkuja, mikäli haluat katsoa tämän klassikon itse. Mitä voimme mainita, ovat näyttelijäsuoritukset, dialogi ja asetelma. Kun Crouse astuu sisään uhkapelien vaaralliseen taloon, hän tulee paikkaan, jonka hahmot tuntevat toisensa niin hyvin, että kaikki mitä sanotaan on tietyllä tapaa lyhennettyä.

Elokuva alun perin suunniteltiin ohjattavaksi nimekkään ohjaajan toimesta ja suuremmalla budjetilla, mutta Mamet päätti ottaa vastuun itselleen ja ohjasi itse kirjoittamansa rikosmysteerin sateisessa Seattlessa luottonäyttelijöidensä voimin. Dialogi onnistuu Mantegnalta ja Nussbaumilta saumattomasti ja siinä on aggressiivinen ja suora sävy, joka seuraa kuin musiikillista rytmiä taukoineen, toistoineen ja painotuksineen.

Yhdessä kohtauksessa Mantegna lukee Crousea – eli selittää miten tämän elehdintä ja ilmeet paljastavat pokerinpelaajille mitä tämän mielessä liikkuu. Tapa, jolla Mantegna tätä suorasukaisesti kuvailee, on niin terävää, että se saa seksuaalisia piirteitä. Seattle kuvataan kylmänä ja kolkkona suurkaupunkina ja Crouse on kuin toisesta maailmasta tullut muukalainen, joka ei ikinä osannut ajatella, että Mantegnan kaltaisia uhkapelaajia on olemassa ja että Crouse on niin helposti vieteltävissä turmelukseen.

Kaikkia katsojia, joita kiehtoo uhkapelaaminen ja monimutkaiset huijauskuviot nauttivat taatusti tästä Mametin mestariteoksesta. Elokuva on jäänyt vähälle huomiolle, mutta ansaitsee tulla nostetuksi uudelleen pintaan.

Valheita, juonia, uhkapelejä ja korkeita riskejä – mikä onkaan elokuvissa ja elämässä makoisampaa. Lue myös muista mainioista elokuvista: