Ocean’s 11

Kyseessä on klassikko, jonka pohjalta on luotu vuonna 2001 Ocean’s Eleven Steven Soderberghin ohjaamana. Millainen on kyseessä oleva alkuperäinen kasinon ryöstämiseen keskittyvä rikoselokuva? Suoraan sanottuna elokuva on nykykatsojille puuduttavaa katsottajaa, etenkin jos klassikon odottaa ylittävän George Clooneyn, Brad Pittin ja Andy Garcian nokkelat sanailut. Elokuva on syntynyt vuonna 1960 ja siinä esiintyy kuuluisa Rat Pack, eli nokkamiehenä Frank Sinatra ja muut samaan ryhmään kuuluneet pahamaineiset amerikkalaistähdet.

Vaikka elokuva juhliikin ryöstön hienovaraisella suunnittelulla ja toteutuksella – jää rosvoille lopulta vain luu käteen. Tämä on valitettavaa aikalaisleffoille, joissa oli edelleen moraalisaarnaa ja piti näyttää kansalle mallia, että rikos ei kannata. Elokuva laahaa kohti epäonnista loppuaan hyvistä näyttelijöistä huolimatta.

Miksi Ocean’s 11 epäonnistuu?

Toisin kuin nuorempi samanniminen serkkunsa ja tämän nuoremmat sisarukset, alkuperäinen elokuva ei pyri edes yhtä nokkelalle tasolle ja onnistuu olevaan vain toisinaan hyvä. Juoni on ohut ja sen tarkoituksena on vain mainostaa elokuvassa esiintyviä tähtiä. Koska herrasmiehet ovat myös laulajia, on myös laulua luvassa – ajattele vaikka Las Vegasin omaa rillumareita. Toistaalta elokuvassa halutaan esitellä myös loistokasta 1960 vuoden Las Vegasia, joka oli silloin vasta alle 30-vuotias kaupunki ja melko alkeellinen ja vaatimaton aavikkokylä nykymittapuulla.

Kyseessä on keskinkertainen ryöstötarina, jossa muutamia gangstereita. Miehet esittävät kuitenkin hyvin itseään – Rat Packille uskollisesti. Hyvä elokuva itse porukasta on Ray Liottan tähdittämä Rat Pack vuodelta 1998. Mainittava hahmo alkuperäisestä porukasta on myös brittiläinen Peter Lawford. Nippelitietona aivan alkujaan Rat Packiksi kutsuttiin legendaarisen Humphrey Bogartin ympärillä pyörinyttä pahamaineista joukkoa. Humphrey oli tunnetusti kova viinamies ja ryyppäsi railakkaasti koko lyhyen elämänsä ajan. Mies voitti kuitenkin mm. Oscarin elokuvasta Afrikan Kuningatar, joten kyseessä ei ollut mikä tahansa juoppo.

Ajankuvaus kasinoiden ja coolin vuosikymmenellä

Jos unohtaa juonen ja elokuvan, Ocean’s Eleven on mainio ajankuvaus 60-luvun viileydestä; elokuvan sankarit ovat ylivertaisen cooleja. Samoin loiste, Marilyn Monroen näköiset naikkoset ja kuningas dollari ovat hienosti tallennettu filminauhalle. Naishahmot tosin jäävät vanhakantaisesti taka-alalle pieniin tukirooleihin. Samoin tummaihoinen Sammy joutuu roskakuskin rooliin vahvistaen ajan uskomuksia ja kuuleepa vielä rasistisia kommentteja elokuvassa. Oi aikoja, oi tapoja!

Mikäli jaksat kahlata elokuvan loppuun, sinua odottaa yllättävä loppuratkaisu. Emme paljastaneet oikeasti kaikkea heti alussa. Todellinen anti on kuitenkin seurata Rat Packia tositoimissa. Elokuvana se ei kuitenkaan vedä vertoja edes aikalaisille filmeille; 5 Against the House ja ranskalainen Rififi ovat kahta kertaluokkaa parempia. Oceanissa tyydytään kevytmieliseen hupailuun ja sitä ei pidä edes ottaa vakavasti. Ainoastaan sen hidas tempo ja olematon jännitys tekevät elokuvasta sopivaa taustahälyä seurata vaikka vain toisella silmällä kun tekee jotain muuta.

Kyseinen elokuva on nyt 56 vuotta vanha, mutta elää edelleen tunnettujen hahmojensa ansiosta. Lue millaisiin suorituksiin uudemmat elokuvat ovat pystyneet: